Tieteellisyys on vaativa lähestymistapa: muutama sana sukupuolieroja koskevasta keskustelusta, Puopolosta ja Damoresta

Kuten ei varmasti moni muukaan, en ole voinut olla syksyn mittaan törmäämättä varsinkin Twitterissä MTV:n Ivan Puopolon kirjoituksiin ja niiden herättämään keskusteluun. Viime aikoina Puopolo on intoutunut kirjoittamaan ja somettamaan aktiivisesti sukupuolten välisistä eroista, feminismistä ja tasa-arvosta.

Tyyli on ollut samaan aikaan provosoiva ja tieteellistä lähestymistapaa korostava, mikä onkin monien kuumien puheenaiheiden osalta hyvin yleinen tyyli tämän päivän vastakkainasettelua hakevassa (some)keskusteluilmapiirissä. Mitään omaa erityiskompetenssia puheenaiheesta ei vaadita (eikä pidäkään vaatia), mutta usein tuntuu riittävän, että kaivaa esiin ja viittaa vain itselleen mieluisiin tutkimustuloksiin, kyseessä olevan ongelman laajammasta kontekstista ja mahdollisesta siihen liittyvästä vastakkaisesta tutkimusnäytöstä välittämättä. Myös maahanmuutto on yleinen teema tämän tyylilajin kirjoituksissa. Islam-tuntijoita näyttää olevan paljon ja eritasoisia.

Puopolon esiin nostamien em. aiheiden osalta en tietenkään ole itsekään millään tavalla tieteellisesti meritoitunut. Aiheen yleisen kiinnostavuuden ja merkittävyyden kautta sekä aivan jo pelkän koulupsykologian ja aiheesta käydyn julkisen keskustelun seuraamisen pohjalta rohkenen kuitenkin ottaa kantaa asian tieteelliseenkin näkökulmaan alla kuvatulla tasolla.

Kun näkyvältä alustalta ja asemasta käsin esittää näkemyksiään mihin tahansa poliittisestikin herkkään ja merkittävään yhteiskunnalliseen ongelmaan tai keskusteluaiheeseen tieteellistä lähestymistapaa ja tutkimustuloksia korostaen ja syyttää asiaan toisenlaisella kannalla olevia epätieteellisyydestä, kannattaa tehdä tutkimustuloksiin liittyvä taustatyö huolella. Kun kirjoittaa tieteellistä lähestymistapaa korostavan kolumnin sukupuolieroista, ei vaadittavan taustatyön osalta ole kyse aivan kevyimmästä aiheesta.

Viime viikolla Puopolo jatkoi po. aiheesta MTV uutisten verkkosivujen omalla kolumnipaikallaan. Jutussa nostetaan esille myös reilun vuoden takaisen Google-muistion laatijan ja sen takia potkut saaneen James Damoren tapaus. Sivuuttaessaan kolumnissaan täysin sosiaalisten ja kulttuuristen tekijöiden ja kasvatuksen merkityksen sukupuolierojen selittäjänä, Ivan Puopolo tulee myös politisoineeksi herkkää puheenaihetta siinä missä mitä ilmeisimmin symppaamansa Damorekin. Tämä on näkynyt selvästi kirjoituksen herättämän keskustelun puolesta-vastaan -asetelmissa. Maailmanlaajuistakin kohua herättäneessä muistiossaan James Damore väitti naisia olevan teknologia-aloilla miehiä vähemmän biologisista syistä. Damoresta tuli kohun myötä, suurelta osin tahtomattaan, myös amerikkalaisen alt-right -liikkeen sankari. Eräänlainen useful idiot, tuon käsitteen poliittisessa tarkoituksessa.

Eri tekijöiden merkitys sukupuolieroihin liittyen (nature vs. nurture) on aiheeseen liittyvillä relevanteilla tieteenaloilla pitkäaikaisen ja jatkuvan keskustelun aihe. Puopolo kuten Damorekin poimi kirjoitukseensa viittaukset ja linkit vain omaa kantaansa tukeviin tutkimustuloksiin. Monet Damoren siteeraamista tutkijoista (mutta ei varmastikaan Damorea ennen ja jälkeen muistion laatimisen innostanut Jordan Peterson) ovat myös kritisoineet tutkimustulostensa linkittämistä yksittäisen yrityksen henkilöstöpolitiikan tai sen työntekijöiden urakehityksen arviointiin. Googlekin kun palkkaa vain yksilöitä, ei tutkimuspopulaatioita.

Tähän loppuun vielä mielipide. Reagoidessaan muistioon potkuilla, Google teki ainoan oikean ratkaisun. Tämän näkemyksen jakoi myös USA:n työtuomioistuin asiaan liittyvässä muistiossaan.

Mainokset

Aluepolitiikkaa vuonna 2018: kehysriihen erikoiset vankilapäätökset

Hallituksen kehysriihessä tehtiin myös mielenkiintoinen ja omalla hallinnonalallaan ja muutenkin kauaskantoinen päätös Pelson vankilan kohtalosta. Vastoin Rikosseuraamuslaitoksen esitystä, Pelson vankilaa ei suljetakaan, ja uutta Pelson ja Oulun vankilat korvaavaa Pohjois-Suomen vankilaa rakenneta Ouluun. Sen sijaan rakennetaan uudet tilat Oulun vankilalle ja myös Pelsolle uusi 120-150 -paikkainen vankila. Uusi suuri vankila siis Pelsolle, asukkaista ja kaikista palveluista jo kauan sitten lähes tyhjenneeseen kylään 90 kilometrin päähän Oulusta ja 25 kilometrin päähän 3000 asukkaan Vaalan kunnan kirkonkylästä.

Kaupungistuvassa Suomessa myös vangit tulevat enimmäkseen kaupungeista. Samoin vankeinhoitoon liittyvät muut yhteiskunnan toiminnot ja palvelut keskittyvät kaupunkeihin. Kaupungistuvassa Suomessa yhä tänäkin päivänä omaiset, poliisi, asianajajat ja henkilökunta matkustavat pitkiä matkoja päivittäin vanhan Suomen väestörakenteen ja vankeinhoidon tavoitteiden mukaisesti perustettuihin vanhoihin syrjäisiin vankiloihin sekä myös aluepoliittisin perustein kauas väestökeskittymistä rakennettuihin uudempiin vankiloihin – puhumattakaan vankikuljetuksista ja avolaitosten osalta vankien työ- tai opiskelupaikkoihin liittyvistä sijaintihaasteista.

Pelso-päätöstä voi siis pitää näiden realiteettien valossa hyvinkin erikoisena ja yllättävänä. Poliittisten realiteettien osalta taas ei lainkaan yllättävänä. Maakuntauudistus on kriittisessä vaiheessa, ja maakuntavaalit lähestyvät. Keskustan valta-asema Pohjois-Pohjanmaalla on hyvin tiedossa. Pelson vankila on Vaalan kunnan suurin työnantaja, vaikka suuri osa työntekijöistä tullee muualta kuin Vaalasta, hyvin kaukaakin.

Miksi minä, tamperelainen, reagoin asiaan oikein blogikirjoituksella? Ja eikö ole vain hyvä, että asiaan löytyi viimein ko. vankilapaikkakunnille tärkeä ja positiivinen ratkaisu yli kymmenen vuoden epävarmuuden jälkeen, ja Pohjois-Suomen kauan kaivatut ja tarvittavat vankeinhoidon investointipäätökset saatiin tehtyä? Maakuntauudistusta pidän tarpeellisena, mutta myös sitä, että sitä ei tehdä kaupungistumisen realiteeteilta ja ilmiselviltä hyödyiltä silmät ummistaen tai jopa niitä vastaan haraten. Pelso-päätös, vaikka ei maakuntauudistukseen liitykään, heijastelee valitettavasti tuollaistakin ajattelua. Minulla on case Pelsoon myös henkilökohtainen kytkös.

Vietin ison osan lapsuudestani 70-80 -luvuilla Pelsolla isäni toimiessa siellä vankilan apulaisjohtajana. Muistelen Pelsoa lämmöllä. Kylä oli vireä. Asuntomme naapurissa sijaitsi pankki, vastapäätä kauppa ja posti ja kivenheiton päässä koulu ja kirjasto. Löytyi myös hyvin hoidetut urheilukenttä, jääkiekkokaukalo, hiihtoladut ja urheiluhalli. Ouluun ja Kärppien peleihinkin päästiin. Kymmenen vuotta sitten kävin Pelsolla ensimmäistä kertaa lapsuusvuosieni jälkeen. Näky oli Suomen viime vuosikymmenien luonnollisen muutoksen ja kehityksen näkökulmasta ymmärrettävä ja odotettu, henkilökohtaisesta nostalgianäkökulmasta toki surullinenkin. Autioituneita taloja, ei palveluja, vain vankila – kaukana keskuksista ja logistisesti erittäin hankalasti sijaiten.

Pelsolta muutimme Ouluun isäni siirtyessä Oulun vankilan johtajaksi. Oulusta matka jatkui Kuopioon, jossa isäni toimi ensin pitkään Kuopion vankilan johtajana ja sen jälkeen Pohjois- ja Itä-Suomen rikosseuraamusalueen johtajana vastaten 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmen lopulla toteutetun suuren aluevankilauudistuksen johtamisesta omalla alueellaan. Suovankilakysymys oli luonnollisesti jo silloin vahvasti tapetilla, ja aluepolitiikka toi omat haasteensa uudistuksen toteuttamiselle. Eläkkeelle jäätyään isäni kirjoitti muistelmat, joissa käy läpi vankeinhoidon lähihistoriaa ja kehitysnäkymiä.

Viime viikon kehysriihiuutisten jälkeen tuli mieleeni, että isäni muistelmien vankilarakentamista ja -sijoittelua, Pelsoa sekä siihen rinnastuvaa kymmenen vuoden takaista Sukevan vankilan kyyttöjen geenipankkikysymystä koskevat kohdat on hyvä palautella mieleen hallituksen tuoretta Pelso-päätöstä arvioitaessa. Johtopäätökseksi nousee väkisinkin, että ainakin tässä tapauksessa ja vankeinhoitopolitiikan näkökulmasta aluepolitiikan voima näyttää edelleen ylivertaiselta laajempaan yhteiskunnalliseen kokonaisetuun ja kehitystrendeihin perustuvaan poliittiseen päätöksentekoon verrattuna.

Omasta kansalaisen ja jopa entisen pelsolaisen näkökulmastani kehysriihen Pelso-päätös vaikuttaa hyvin erikoiselta. Ohessa otteita isäni muistelmissaan esittämistä näkemyksistä, jotka antavat tälle arviolle tarkempia perusteita ja perspektiiviä. Vankeinhoito ja kaupungistuminen -näkökulman lisäksi herää kysymys, kuuluisiko geenipankeista huolehtimisen todellakin olla vankien tehtävä ja oikeusministeriön hallinnonalan budjetissa? Sukevan kyyttögate ratkesi lopulta tavalla, josta olisi voinut ottaa mallia myös Pelson tapauksessa. Kyytöt ovat nyt hyvässä, asiantuntevassa hoidossa, ja Sukevan vankilan maatilalle syntyi lopulta Suomen suurin maitotila, vanhaa vankilan maatilatoimintaa huomattavasti enemmän työllistävä Iskola Oy.

Nykyisestä tamperelaisesta ja pirkanmaalaisesta näkökulmastani poimin mukaan myös muistelmien kohdan, jossa perusteellaan sitä, miksi Kylmäkoskelle 90-luvulla perustettu vankila olisi pitänyt rakentaa Kylmäkosken sijaan Tampereelle.

————————————–

44 vuoden kakku: muutosjohtajan eväät / Heikki Kokkonen, minunkirjani.com, 2012:

”Sukevan ja Pelson vankiloiden lisäksi Suomeen on perustettu useita muitakin vankiloita soiden viljelysmaaksi kuivattamista varten. Näitä ovat Konnunsuo, Huittinen, Köyliö ja Karvia. Alkuun kaikki olivat varavankiloita, jotka piti lakkauttaa sen jälkeen kun ojitustyöt oli tehty….

…1970 luvulta alkaen on sekä Sukevalle että Pelsolle ollut lähes mahdoton saada erityishenkilökuntaa kuten lääkäriä, psykologia, sairaanhoitajia, sosiaalityöntekijöitä, erityisohjaajia jne. Syynä siihen on ollut molempien vankiloiden syrjäinen sijainti ja täysi mahdottomuus puolisoiden työllistymiseen. Näitä virkoja on ollut siitä lähtien pysyvästi täyttämättä.                                                                 

Syrjäinen sijainti ja pitkät etäisyydet vankien kotipaikkakunnille, sekä julkisen liikenteen puuttuminen vaikeuttaa vankien omaisten tapaamismatkoja vankilaan ja aiheuttaa heille monen perheen maksukykyyn nähden kohtuuttomia kustannuksia. Myös asianajajat ja poliisi matkustavat pitkiä matkoja neuvottelemaan päämiehen kanssa tai kuulustelemaan vankeja. Pelson vankilassa oltiin 1970-luvulla pitkiä aikoja ilman lääkäriä ja ainoatakaan sairaanhoitajaa. Lääkäri kävi pitämässä vastaanottoja noin 600 vangin vankilassa yhtenä iltana kerran viikossa…

…Savon ja Kainuun rajamailla sijaitseva Sukevan vankila on perustettu aikoinaan suonkuivatusta varten, mikä vastasi 1900-luvun alun vankeinhoitoideologiaa viedä vangit syrjäseudulle terveelliseen ja kovaan työhön sovittamaan tekemänsä rikokset. Soita kuivattiin pelloksi tuhansia hehtaareja kuokkimalla. Huomattava osa luovutettiin Karjalasta tulleille siirtolaisille sodan jälkeen, ja vankilalle jäi noin 1650 hehtaarin maatila, josta peltoa noin 500 hehtaaria. Nämä ns. suovankilat olivat suuria maatiloja, joita pidettiin mm. karjankasvatuksen ja hevosjalostuksen osalta mallitiloina.

Maatalouden murrosvuosina ja kaupunkilaistumisen aikana 1960-70 luvuilla huomattava osa vankilan pelloista metsitettiin, ja viljelyalaksi jäi Sukevalla noin 250 hehtaaria. Maatalous koneellistui ja maataloustöihin tottuneita vankeja alkoi olla entistä vähemmän. Iskolan maatila rapistui rahan puutteessa, eikä investointeihin ollut varaa. Onneksi näin kävi, koska sinällään hyvin terapeuttiset eläintenhoitotyöt eivät vastaa tämän ajan vankeinhoidon tavoitteisiin suhteessa kustannuksiin…

…Aika oli muutenkin ajanut ohi aikoinaan hyvinkin merkittävän maataloustehtävän vankeinhoidossa.  Suovankilat, kuten Sukevan Iskola ja Pelson vankila ovat kaukana sieltä mistä vangit tulevat, eivätkä tämän ajan moniongelmaiset ja päihderiippuvaiset vangit kuntoutuessaankaan sijoitu maatalouden ammatteihin. Maatalouden työpaikat ovat vähenemässä eikä nykyaikaiseen maatalouteen saada oppia vankiloissa.

1980-luvulla herättiin pelastamaan sukupuuttoon kuolemassa oleva Suomen alkuperäiskarja. Itäsuomalainen rotu eli kyytöt olivat suurimassa vaarassa. Vankiloiden maatilat, mm. Pelso ja Sukevan Iskola olivat sen ajan näkemyksen mukaan oivallinen sijoituspaikka arvokkaan maatiaiskarjan geenipankin säilyttämiseen.

Ihmetellä voi, miksi kyyttöjä, Länsi-Suomen karjaa ja lapinlehmiä ei tuolloin sijoitettu maatalousministeriön alaisille tutkimusasemille, joita on eri puolilla Suomea tai maatalousoppilaitosten tiloille. Vankeinhoidon ydintehtäviin ei tuolloinkaan kuulunut geenipankin ylläpito, josta aiheutui tappiollinen ja vajaatuottoinen karjatalous. Arvokasta kansallista toimintaa sinällään, mutta yhteen paikkaan keskitettynä myös erittäin riskialtista mm. tulipalo- tai tautivaaran vuoksi…

…2000-luvulla kävi selväksi, että vankeinhoitolaitoksen toiminnan ja talouden uudelleen järjestelyssä ei ole sijaa maatilojen suurille investoinneille eikä eläinten geenipankkien ylläpitämiselle. Iskolan avovankilaosaston ja maatilan lakkauttamista edeltävien yt-neuvottelujen käynnistäminen vuoden 2006 alussa aiheutti uskomattoman suuren vastustuksen…

…Kysyimme koko ajan, miksi maatiaiskarjaa, elävää geenipankkia ei suostuta sijoittamaan tyhjilleen jätettyihin Jokioisten tutkimusaseman navettoihin, minne ne luontevasti kuuluisivat. Vastaus oli että ei ole rahaa, ikään kuin sitä olisi yllin kyllin vankeinhoitolaitoksella…Kysyimme, olisivatko maatalousoppilaitosten tilat sopiva sijoituspaikka kyytöille, jolloin ne olisivat motivoituneiden ja ammattitaitoisten hoitajien käsissä ja myös yleisön nähtävinä…

…Lopulta kyytöt sijoitettiin Seppälän maatalousoppilaitokseen Kajaaniin ja Ahlmanin maatalousoppilaitokseen Tampereelle. Kauniit ja viisaat kyytöt ovat nyt ihmisten ilmoilla kaikkien ihasteltavina.

.. Nyt on kaikkien tiedossa, että Iskolan maatilan lakkauttaminen on monella tapaa menestystarina. Iskolan henkilökunnasta ei ketään irtisanottu, vaan kaikki siirtyivät työhön parin kilometrin päässä olevalle Sukevan vankilan päälaitokselle. Ympäristö ei ränsistynyt eivätkä pellot pusikoituneet maalattujen uhkakuvien mukaisesti. Senaatti-kiinteistöt myi Iskolan maatilan noin 40 tarjoajan joukosta neljän viljelijäperheen perustamalle Iskola Oy:lle, joka rakensi uuden, Suomen suurimman noin 500-600 lehmän navetan. Iskolan oston jälkeen tällä osakeyhtiöllä on peltoa yhteensä noin 750 hehtaaria. Sonkajärven maidontuotanto kasvaa noin 30-40 %, useilla miljoonilla kiloilla vuodessa. Iskola Oy työllistää suoraan ja välillisesti useita ihmisiä ja tuo hyvinvointia Ylä-Savolle konsanaan enemmän kuin vankeinhoitolaitoksen maatilana. Itä-Suomen aluevankila jälleenvuokrasi uusille omistajille laidunmaata 144 hehtaaria, myi heille tilatuotanto- ja kesannointioikeuksia 209 hehtaarille ja maitokiintiöitä 605 000 maitolitralle.

Iskolan uuden tulemisen aikoina myös MTK:n puheenjohtaja totesi, että näin suuret maakaupat tukevat mitä suurimmassa määrin maatalouselinkeinoa näillä alueilla ja hän myös totesi, että näin suuria peltoaloja on Suomessa harvoin myytävänä. Iskolan maatilalle suunnitellun 10 miljoonan euron investointiin vankeinhoitolaitoksella ei olisi ollut mitään mahdollisuutta…

…Kyytöt ovat nyt oikeissa paikoissa ja turvassa. Kyyttökeskustelun kiivaimmassa vaiheessa sain oikeusministeri Leena Luhtaselta viestin, että minun pitää seuraavan kahden tunnin aikana laatia tiedote omissa nimissäni, että kyytöt ovat turvassa. Suomen tietotoimiston välittämänä tiedote levitettiin otsakkeella ”Kyytöt ovat turvassa ”.

——–

”Lähes kaikki parin viimeisen vuosikymmenen aikana rakennetut vankilat sijaitsevat väärillä paikkakunnilla. Vankeinhoidon tarpeet eivät ole olleet perusteina paikkakuntaa valittaessa vaan pelkästään aluepolitiikka. On perusteltua kysyä, olisiko hanke jäänyt toteutumatta, jos aluepoliittisin perustein valittuun paikkakuntaan ei olisi suostuttu. Asia olisi mutkistunut, mutta enpä usko että yksikään hanke olisi jäänyt toteutumatta. Olisi pitänyt olla määrätietoisempi ja hieman tiukempi…

…Viialassa lopetti toimintansa suuri teollisuuslaitos, ja aluepolitiikkaan kuului, että sinne piti saada uusia työpaikkoja tilalle. Hämeestä puuttui tutkintavankila, ja Tampereen seutu on suomalaisittain väestörikasta aluetta ja suurimpia kasvukeskuksia, joten vankilan rakentaminen alueelle oli perusteltua.

…Kylmäkosken vankilan kohdalla toistuu samat haitat ja kustannukset kuin (Pyhäselän vankilan) kohdalla, nyt vain matkaltaan kaksinkertaisena ja volyymiltaan vielä suurempana. Vankien käräjät ovat enimmäkseen Tampereella, ja vaikka nykyään voidaan vangitsemisoikeudenkäynnissä käyttää videotekniikkaa, niin 100 kilometrin mittaiset käräjämatkat ovat arkipäivää. Sama matka on asianajajilla ja poliisilla ja ennen kaikkea useimmiten vähävaraisilla vankien omaisilla, kun he käyvät tapaamassa vankeja Kylmäkoskella. Kylmäkosken vankila on metsässä, vankien siviilityöpaikat ovat muualla samoin opiskelupaikat, todennäköisesti Tampereella.

Ruotsissa ja Norjassa tutkintavankilat ovat keskellä kaupunkia, jopa samassa rakennuksessa poliisin ja käräjäsalin kanssa, kuten Suomessakin vanhat tutkintavankilat. Miksi Suomessa nykyaikana rakennettiin uusi tutkintavankila korpeen, joksi Kylmäkosken vankilan sijaintia voi vankeinhoidon näkökulmasta kutsua?”

———–

Turun iskun jälkeen kannattaa ammentaa yhteisöllisyydestä ja luottamuksesta – ei pelosta, vihasta ja vastakkainasettelusta

Turun poliisi ja uhreja auttaneet sivulliset parempia innoittajia kuin Orban, Putin tai Trump

Viime viikko toi taas ikävän tutuksi tulleita uutisia. Ensin Barcelonasta monille tutulta La Ramblalta ja heti perään rakkaasta Turusta. Keskustelu terrorismin syistä ja sen torjuntakeinoista on ollut pinnalla Suomessakin jo pitkään. Turun tapaus tuo väistämättä eteen uuden tilanteen, joka testaa uudella tavalla suomalaisen kyvyn vastata monisyiseen ongelmaan ja vakavaan uhkaan. Aktiivinen keskustelu on luonnollisista ja hyväksi. Toimenpide-ehdotuksia ja mielipiteitä riittää. Ensimmäisten päivien reaktioiden ja keskustelun perusteella moni asia yhdistää ja herättää luottamusta tulevaan, moni taas antaa syitä yhä suurempaan huoleen. Tässä omia ajatuksiani niiden suhteen.

Barcelonan iskua oli suunniteltu pitkään ja tapahtunutta vielä huomattavasti tuhoisammaksi. Turun iskun tutkinta on vasta alussa, mutta myös se vaikuttaa juuri sellaiselta, joita Euroopassa on parin viime vuoden aikana totuttu näkemään ääriliikkeiden jouduttua yhä ahtaammalle terrorismin ja ääriliikkeiden vastaisen taistelun voimistuttua: helposti toteutettava ja vaikeasti estettävä isku autolla tai veitsellä. Kaiken kaikkiaan Euroopassa tapahtuvan terrorismin taustalla olevat syyt ovat moninaiset. Varmaa on vain se, että EU:lta yhdessä ja jäsenmailta erikseen vaaditaan yhä suurempia panostuksia niiden ratkaisemiseksi sekä Euroopassa että sen lähialueilla.

Suomessakin tapahtuvaa terrori-iskua on pidetty yhä todennäköisempänä jo pitkään, ja viimeksi kesäkuussa Supo nosti terrorismia koskevaa uhka-arviotaan. Jos Turun tapauksen taustalta paljastuu kansainvälisiä yhteyksiä, ja muutenkin, yhden varmuudella hyödyllisen toimenpiteen – uuden tiedustelulainsäädännön – kiireellisyydestä ei pitäisi olla enää epäselvyyttä kenellekään. Tiedustelun ja siihen liittyvän kansainvälisen yhteistyön merkityksen iskujen ennaltaehkäisyn ja estämisen kannalta ymmärtää maallikkokin. Niihin voidaan panostaa myös yksilön vapaudet ja oikeudet turvaavalla tavalla. Pommi-iskujen väheneminen kertoo tiedustelun onnistumisesta.

Poliisin kunnioitusta herättävä toiminta Turussa niin tekijän kiinniottamisessa kuin maltillisessa tiedottamisessakin taas antoi konkreettisen malliesimerkin siitä, kuinka turvallisuuden tunnetta ja luottamuksen ilmapiiriä vahvistetaan viranomaistoiminnan kautta parhaalla mahdollisella tavalla. Kun tähän lisätään sivullisten sankariteot, aidon yhteisöllinen surutyö ja toisista välittämisen ilmapiiri, Turun synkästä perjantaista löytyy arvokkaita elementtejä, jotka auttavat iskun yhteisessä jälkihoidossa ja terroristien tavoitteleman psykologisen vaikuttamisen – pelon ja vastakkainasettelun lisäämisen – torjumisessa. Se, että juuri maahanmuuttajataustaiset auttoivat uhreja ja vastustivat iskun tekijää, on oikeasti tärkeä signaali, ja sitä on ollut syytäkin korostaa.

Kuten aina terroriuutisten jälkeen, pelko on luonnollisesti keskeinen teema myös Turun ja Barcelonan iskuista ja niihin reagoimisesta käytävässä keskustelussa. Samoin se, että terrorismista keskustelu on tiukasti kiinni maahanmuuttokeskustelun asetelmissa, joissa Suomessa valitettavan vakiintuneen käsityksen mukaan puhutaan kahdesta ääripäästä ja niiden väliin jäävistä tarkemmin määrittelemättömistä ns. tolkun ihmisistä. Charlottesvillen tapahtumien jälkeen monella tapaa oikeasti jakautuneessa USA:ssa käytiin juuri oma ääripääkeskustelu, jossa koko muu poliittinen johto (”cross the aisle”), media ja mielipidevaikuttajat sanoutuivat tiukasti irti Trumpin ja alt-right- liikkeen ”both sides” -ääripäänarratiivista. Suomessakaan rasismin vastustamista ja ihmisoikeuksien puolustamista yleisen eurooppalaisen humanismin hengessä ei soisi kutsuttavan ääripääksi.

Suomalaisista maahanmuuttokeskusteluasetelmista kumpuaa myös pelon käsittely Turun jälkeen. Maahanmuuttokriitikkojen näkemyksissä korostuu, että pelolle voidaan/pitää antaa valta. Monet tuovat esille myös vihan. Esimerkiksi perussuomalaisten tulevan presidenttiehdokkaan Laura Huhtasaaren mukaan se on ”terve reaktio, joka ohjaa ihmisiä suojautumaan uhka- ja vaaratilanteilta”. Pelon ja vihan kautta, miksi ihmeessä? Luonnollinen pelko ja toistuvien isku-uutisten tuoma valppaus on hyväksi, mutta miksi pelolle pitäisi antaa valta tai sille antautua? Terroristien tavoitteena on juuri pelon, vihan, sekasorron ja vastakkaisasettelun lietsominen. Miksi alistua siihen?

Mitä oikeasti vaaditaan, kun korostetaan pelkoa ja halutaan antaa sille valta? Tai kun aivan tavallisissa kansalaiskeskusteluissa eri foorumeilla vaaditaan ”tosiasioiden tunnustamista”, ”hyssyttelen lopettamista”, ”vihdoinkin tekoja puheiden sijaan”, leimataan väestönosaa ja uskontoa ja kannatetaan jopa oman käden oikeuteen turvautumista ja suojeluskuntien perustamista? Tai kun ilkutaan vahingoniloisesti ”unelmahötön kannattajien saaneen, mitä tilasivat”? Millä tavalla näiden vaatimusten tulisi näkyä muutoksena johonkin aiempaan ja maahanmuuttokriitikkojen vastustamaan Suomen jo nyt melkoisen tiukkaan maahanmuutto- ja pakolaispolitiikkaan? Suurin osa tyytyy epäsuoriin vihjailuihin ja jättää tarkemmat toimenpidesuositukset antamatta, mutta hyvin spesifejäkin ehdotuksia satelee. Perussuomalaisten mukaan muutosten tulisi näkyä kielteisten turvapaikkapäätösten saaneiden sulkemisena palautuskeskuksiin, rajatarkastusten käyttöönottona ja uusien turvapaikanhakijoiden käännyttämisenä rajalta. Monet toivovat esimerkin ottamista Unkarista ja Viktor Orbanista, monet myös Venäjältä ja Putinista. Trumpin maahanmuuttolinjauksia ihaillaan.

Eli ihmisoikeuksia, kansalaisvapauksia sekä demokratian ja oikeusvaltion perusperiaatteita polkevalla lainsäädännöllä, hybridi- ja informaatiovaikuttamisella valeuutisineen ja rasistisella populismilla, jopa muureilla ja raja-aidoilla? Näillä keinoilla ja autoritaarisilla esikuvilla siis ratkaisemaan esimerkiksi Välimeren humanitaarista kriisiä, jossa vuonna 2016 Välimeren yli saapui Eurooppaan yli 362 000 pakolaista, ja joka on vaatinut pelkästään tänä vuonna jo yli 2400 uhria. Tällä hetkellä Italia kantaa lähes yksin vastuun, joka on Euroopan yhteinen. Maltillisimmillaankin ja yleisesti korostetaan tarkasti valikoitua työperäistä maahanmuuttoa. Vetovoimatekijät eivät ole sen suhteen vahvimmillaan, jos samalla ollaan valmiita heittämään romukoppaan avoimen ja suvaitsevaisen yhteiskunnan peruspilarit, ihmisoikeudet ja eurooppalainen solidaarisuus.

Viranomaistoiminnan lisäksi monet suomalaiset asiantuntijat ansaitsevat ison kiitoksen Turun tapauksen analyyseistään. Leena Malkki taustoittaa tapahtumia maltillisesti ja asiantuntevasti ja antaa vankan tutkimusnäytön kautta eväitä ja perspektiiviä pelon käsittelyyn ja viranomaisiin ja poliitikkoihin kohdistuviin odotuksiin. Marokon tilannetta taustoitetaan arvokkaalla tavalla, kuten Maria Pakkala Ylen jutussa tai HS vastaavassa artikkelissaan. Tieto on tässäkin asiassa paras lääke epävarmuutta ja pelkoa vastaan. Kuten Leena Malkki toteaa, on silti kohtuutonta vaatia, etteivät terroriteot saisi pelottaa. ”Iskun todistajaksi tai kohteeksi joutuminen tai sen täpärästi välttäminen ovat ravistelevia kokemuksia… Terrorismi aiheuttaa pelkoa myös niissä, jotka ovat kaukana iskun kohteesta ja joita isku ei kosketa suoraan – vaikuttavathan teot sattumanvaraisilta ja luovat siten turvattoman olon.”

Selvisin perheeni kanssa Nizzan iskusta vain hyvin täpärästi, ja muutama kuukausi sitä aiemmin tapahtuneet Brysselin iskutkin liippasivat läheltä. Vuoden takaiset kauhun minuutit Nizzan rantabulevardilla jättivät jäljen, luonnollisen pelonkin. Samalla kasvoi tiedonhalu, ja usko avoimeen ja suvaitsevaiseen yhteiskuntaan vain vahvistui.

Paras tapa kunnioittaa Turun iskun uhreja, tukea heidän läheisiään ja vastata terrorismiin on keskittyä Turun tapauksen esille nostamiin toivoa ja luottamusta herättäviin tekijöihin, panostaa kaikin käytettävissä olevin keinoin ja yhä tiiviimmällä kansainvälisellä yhteistyöllä terrorismin ennaltaehkäisyyn ja torjuntaan ja maahanmuuttajien integrointiin ja olla leimaamatta kokonaisia väestöryhmiä yksilöiden takia. Rasismia sekä pelon, vastakkainasettelun ja jopa vihan lietsomista on syytä vastustaa aiempaa ponnekkaammin ja yhä laajemmalla rintamalla. Vanhaa hyvää suomalaista sanaa käyttäen, pidän itseäni ihan tolkkuna ihmisenä näitä kannattaessani.

Elinvoimakaupunki panostaa yrittäjyyteen ja yritysmyönteisyyteen – monin eri tavoin

Yrittäjyyden ja yritysmyönteisen toimintaympäristön edistäminen ovat elinvoimakaupungin avaintehtäviä. Kaupunki voi edistää niitä monin eri tavoin, talouden ja teknologian trendeihin sekä elinkeinorakenteen ja työelämän muutoksiin ketterästi ja innovatiivisesti reagoiden. Tampereella käynnissä olevan rakennemuutoksen hallinta, korkea työttömyys sekä kaupungin nopeaan kasvuun liittyvät kaupunkikehittämisen tarpeet korostavat kaupunkivetoista yrittäjyyden edistämistä ja innovatiivisen, yrityksiä tarkalla korvalla kuuntelevan elinvoimapolitiikan merkitystä.

Älykkään kaupungin digitaalisten ja muiden palveluiden ja käytettävyydeltään huippuluokkaa olevan kaupunkiympäristön rakentamiseen tarvitaan monenlaisia yrityskumppaneita: paikallisista kasvavista it-yrityksistä ja startupeista cleantech- ja kiertotalouden sekä hyvinvointiteknologia- ja palveluyrityksiin sekä yksinyrittäjistä ja osuuskunnista tänne houkuteltaviin globaaleihin teknologiayrityksiin.

Tampere on edelläkävijä innovatiivisten hankintojen edistämisessä ja pilotoinnissa. Innovatiiviset hankinnat ovat älykkään, elinvoimaisen kaupungin keskeisiä työkaluja. Niiden osalta avainasemassa ovat yhteiskehittäminen yritysten ja kaupunkilaisten kanssa ja se, että hankitaan tuloksia ja innovatiivisia ratkaisuja ongelmiin, eikä keskitytä hankinnoissa vain riskien hallintaan ja varman päälle pelaamiseen etukäteen määriteltyine haettavine ratkaisuineen. Tampereen kokoisen kaupungin hankinnoilla on merkittävä rooli paikallisen elinkeinoelämän katalysaattorina – uusien työpaikkojen ja innovaatioiden lähteenä. Tampereen kaupungin hankintaprosesseja tulee myös edelleen avata ja kehittää niin, että pienilläkin yrityksillä ja yhteisöillä on nykyistä paremmat mahdollisuudet pärjätä tarjouskilpailuissa ja osallistua kuntapalveluiden kehittämiseen ja tuottamiseen.

Tampere on uudistuvan teollisuuden ja viennin keskus. Kansainvälisesti aktiivinen elinvoimakaupunki voi tehdä paljon valmistavan teollisuuden yritysten kasvun ja viennin tukemiseksi. Se voi houkutella osaavaa työvoimaa ja edistää vientiä kansainvälisen kaupunkiyhteistyön ja kaupunkimarkkinoinnin kautta, tehdä tiivistä yliopistoyhteistyötä Tampere3-tavoitteita tukien, kehittää Tampere-Pirkkalan lentoyhteyksiä ja toteuttaa aktiivista, kokeilevaa ja yrityslähtöistä innovaatiopolitiikkaa.

Tampereen kaupungin tulee olla myös sisäisen yrittäjyyden kärkikaupunki. Kaupunkiorganisaatio, jossa työntekijöitä kannustetaan innovointiin, kokeiluihin ja yhteistyöhön kaupunkilaisten, yritysten, oppilaitosten ja yhteisöjen kanssa. Kouluilla on myös suuri rooli yrittäjyyden edistämisessä. Yrittäjäkasvatusta, työelämäyhteyksiä sekä itse tekemistä, omien ideoiden jakamista ja kokeilukulttuuria, koulujen MakerSpaceineen, tulee vahvistaa edelleen perus- ja toisen asteen opetuksessa.

Kaupungin tilojen (esim. koulujen) ja muiden vajaakäytöllä olevien tilojen hyödyntämisellä alkavien yritysten hyväksi on merkittäviä kaupunkiympäristön elinvoimaisuutta ja viihtyisyyttä lisääviä vaikutuksia. Tampereella tulee luoda tälle oma toiminta/palvelukonsepti digitaalisine varauspalveluineen. Annetaan myös Tampereen lukuisten luovien alojen yritysten ja yhteisöjen ”ottaa tiloja haltuun” ja nostaa vaajakäytöllä olevat kaupunkitilat, ns. urbaanit kesannot, uuteen kukoistukseen ja kaupungin vetovoimatekijöiksi.

Jakamistalouteen ja urbaaniin digitaaliseen talouteen liittyviä ja muita uudenlaisia yritystoiminnan muotoja voidaan edistää myös kaupunkikehityshankkeiden yhteydessä: lähiö- ja mediaosuuskuntia Tesomalla ja Mediapoliksen ympärillä, kierto- ja jakamistalouden yrityksille mahdollisuuksia Hiedanrannan väliaikaisen käytön yhteydessä.

Kaupungit käyvät kovenevaa kansainvälistä kilpailua siitä, kuinka houkuttelevan toimintaympäristön ne tarjoavat startupeille. Tässä kisassa rima on korkealla niin koko digitaalisen talouden ekosysteemin kuin vireän kaupunkikulttuurin ja viihtyisän kaupunkiympäristönkin osalta. Lontoo, Amsterdam ja Berliini edustavat Euroopan kärkeä, Tukholma, Kööpenhamina ja Helsinki ovat myös mukana kärkijoukoissa. Tampereeltakin löytyvät vahvat kansainvälisen tason startup-hubin elementit. Vireän campus townin imago ja suuri opiskelijapopulaatio, Nokia-pohjainen it-yrityspohja, dynaamiset innovaatioalustat Uusi Tehdas Demoloineen, Kampusareena ja Mediapolis. Tähän päälle vielä tehdas- ja kulttuurikaupungin monimuotoinen tapahtuma- ja kulttuuripöhinä ja karheuskin. Näihin kannattaa satsata Tampereella. Samoin kuin julkiseen ja kevyeen liikenteeseen ja keskustan käveltävyyteen, joiden osalta kyse on mitä suurimmassa määrin elinvoimasta – yhä parempien edellytysten luomisesta urbaanille yritystoiminnalle.

Älykkäässä ja kestävässä elinvoimakaupungissa ympäristö- ja luontoarvoja ja taloudellisia arvoja ei aseteta vastakkain. Puhdas ympäristö ja luonto, ilmastonmuutosta vastaan taistelu ja vähähiilisyys ovat vetovoimatekijöitä ja innovaatiopolitiikan suuria teemoja, haasteita ja trendejä. Niistä nousevat myös Tampereelle tärkeät tulevaisuuden alat, cleantech ja bio-ja kiertotalous.

Elinvoimakaupungin asiantuntija Tampereen valtuustoon

Kuntavaalien varsinainen äänestyspäivä on jo aivan ovella. Tamperelainen, mitä jos äänestäisit minua, liberaalia viherporvaria, elinvoimakaupungin asiantuntijaa, jolla on parinkymmenen vuoden kokemus, osaamista, verkostoja ja uusia ajatuksia vetovoimaisen, kestävän ja kansainvälisen Tampereen tekemisestä.

Tästä klikkaamalla löytyy tarkempia perusteluja sille, miksi äänestyslippuun kannattaa kirjoittaa numero 536. Alex on samoilla linjoilla.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tampereellakin turha taistella vääjäämätöntä kehitystä vastaan – yksityisautoilun merkitys kaupunkiliikenteessä vähenee koko ajan kaikkialla länsimaissa

Hämeenkatu ja yksityisautoilu tuntuu olevan ikuisuuskysymys tamperelaisessa julkisessa keskustelussa ja kuntapolitiikassa. Keskustelu aiheesta ryöpsähti jälleen liikkeelle, paradoksaalista kyllä, välittömästi Rantatunnelin valmistumisen jälkeen. Tunnelin, joka on uusin tamperelainen investointi, jolla sujuvoitetaan kaupunkiliikennettä maantieteeltään haasteellisessa ja nopeasti kasvavassa kaupungissa. Viime vuosina Tampereen seudulla on satsattu paljon liikenneinfraan, ja hyvä niin. Investoinnit ovat olleet tarpeen nopeasti kasvavalla kaupunkiseudulla. Läntinen ohitustie valmistui 2009 ja on siitä lähtien sujuvoittanut merkittävästi kaupunkiseudun liikennettä. Euroopan parhaaksi uudeksi pysäköintilaitokseksi vuonna 2013 valittu jättimäinen mutta vajaakäytöllä oleva Hämpin parkki on tehnyt itäisessä keskustassa henkilöautolla asioimisesta mukavan vaivatonta. Seuraavana yksityisautopainotteisena kaupunkikehityshankkeena on myös lähdössä liikkeelle läntisen keskustan Kunkun parkki – kenties vahva ehdokas Euroopan parhaaksi pysäköintitaloksi sekin aikanaan valmistuttuaan.

Myös joukko- ja kevyen liikenteen kehittäminen on päässyt hyvään vauhtiin. Ratikka on Tampereen maantieteellä ja kasvunäkymillä ihanteellinen kaupunkiliikenneratkaisu. Kaupungilla on myös vahvaa tahtotilaa ja suunnitelmia kävelykeskustan, kaupunkipyöräilyn ja tulevaisuuden älykkäiden liikenneratkaisujen kehittämiseksi. Hämeenkadun, yhden Suomen urbaaneimman pääkadun, päätöksenteon ihmeellisestä poukkoilusta huolimatta lopulta onnistunut elävöittämiskokeilu teki Hämeenkadusta hetkeksi edes osittain eurooppalaiselta näyttävän ja tuntuvan kadunpätkän. Nyt Hämeenkadun itäpäässä alkaa uusi väliaikaisvaihe, ja katu rakennetaan uudelleen. Samalla Hämeenkatu muuttuu jälleen pienois-Nevski prospektiksi, Pietarin ahdistavan autobaana-pääkadun pikkuserkuksi. Keskustan vetovoiman ja viihtyisyyden kannalta otetaan iso askel taaksepäin.

Tämän hetken Hämeenkatuun liittyvään ja tunneli/ruuhka/kuntavaali -ladattuun keskusteluun ei olisi varmaankaan edes syydä tarttua otsikon mukaisella kannanotolla, kun Tampereen pitkän tähtäimen hyväksytyt suunnitelmat Hämeenkadun ja koko keskustan liikennejärjestelyiden osalta ovat joukkoliikenne- ja kävelykatupainotteisia. Keskustelun ja sen historian perusteella kyse on kuitenkin paljon vahvemmasta autolobbauksesta ja näkemyseroista eikä vain yksittäisestä Hämeenkadun kokeilusta tai tilapäisestä tunneli/ruuhkapopulismista.

On tietenkin äärimmäisen tärkeää, että useiden samaan aikaan käynnissä olevien isojen kaupunkikehityshankkeiden vuoksi keskustan liikennejärjestelyihin löytyy joustavuutta ja väliaikaisratkaisuja, ennen kaikkea keskustan yritystoiminnan näkökulmasta. Hämeenkadun avaaminen henkilöautoille ei kuitenkaan ole ratkaisu edes keskustan tilapäisiin ruuhkiin, kuten kaupunginhallituskin arvioi joulukuussa asiaa käsitellessään.

Kaikkialla kehittyneissä maissa kaupunkiliikenne muuttuu yhä vähemmän henkilöautopainotteiseksi. Kehitys tähän suuntaan on nopeaa, ja jopa autottomia keskustoja suunnitellaan ympäri Eurooppaa. Kyse ei ole mistään väliaikaisesta vihertrendistä vaan jo pitkään jatkuneesta megatrendistä. Yleisesti asia ei edes ole enää mikään kiistanaihe kehittyneissä maissa. Auton aikakausi sellaisena, kun se on opittu tuntemaan, on päättymässä – ja myös autoteollisuus on alkanut sen tunnustaa. Johtavat automerkit panostavat yhä enemmän uudenlaisiin autoilukonsepteihin kuten sähkö- ja robottiautoihin ja yhteiskäyttöautopalveluihin. Liikenne palveluna -konseptit yleistyvät, ja autoista tulee osa esineiden internetiä. Samalla yhä pienempi osa nuorista hankkii ajokortin.

Yhtälö on melkoisen yksinkertainen kasvavien kaupunkien ratkoessa ruuhkaongelmiaan: henkilöautot, jotka makaavat suurimman osan ajasta käyttämättöminä, voisivat osana yhteiskäyttöautopalvelua tai Uber-takseina palvella kymmeniä ihmisiä 1-4 ihmisen sijaan. Uberia vastaan taistelu on ajanhukkaa. Kaupunkikeskustoja tiivistetään kaikkialla, ja lyhyet etäisyydet, hyvä julkinen liikenne, puhdas ympäristö ja ”walkability” ovat niiden elinvoimaisuuden ja houkuttelevuuden keskeisiä mittareita. Tampere keskisuurena ja nopeasti kasvavana eurooppalaisena kaupunkina ja osaamiskeskittymänä on vahvasti mukana tässä kaupunkien välisessä kilpailussa. Tätä korostaa Tampereen elinkeinopoliittinen ja kaupunkikehittämisen kärkitavoite tulla globaalisti tunnetuksi kestävän kehityksen älykaupungiksi. Tavoite on erinomainen, ja Tampereella on hyvät mahdollisuudet, osaamispohja ja näkymät sen toteuttamiselle.

Keskustan viihtyisyys, elinvoima sekä julkinen ja kevyt liikenne eivät ole kansainvälisessä kilpailussa osaajista ja yrityksistä lainkaan vähämerkityksisimmästä päästä vetovoimatekijöitä. Aihepiirin tutkimustieto Yhdysvalloista ja Euroopasta kertoo melkoisen yhdenmukaista kieltä siitä, että panostukset julkiseen ja kevyeen liikenteeseen ja keskustojen ”walkabilityyn” tietävät hyvää keskustojen yritystoiminnan, viihtyisyyden ja sosiaalisen tasapainon kannalta. On syytä korostaa, että kyse on mitä suurimmassa määrin elinvoimasta – yhä parempien edellytysten luomisesta yritystoiminnalle kaupunkikeskustoissa.

Kansallisesti Tampereen vertailukohtana ja kilpakumppanina on ainoastaan Helsinki. Suomi on kaupungistumisessa jopa vuosikymmeniä jäljessä suurta osaa muuta Länsi-Eurooppaa, ja meillä kaupungeissa tasapainoillaan edelleen vuosikymmenten takaisen autokeskeisyyden ja tämän päivän kevyt- ja joukkoliikennepainotteisuuden välillä. Tamperelainen Hämeenkatu-keskustelu on tästä hyvä esimerkki. Helsingillä on kunnianhimoisia suunnitelmia yhä vähemmän henkilöautopainotteisen ja yhä enemmän kävelypainotteisen kaupungin kehittämiseksi, ja Helsinki on saanut niiden osalta runsaasti kansainvälistä huomiota. Tampereella ei ole varaa antaa Helsingille tippaakaan tasoitusta tai etumatkaa kaupunkiympäristön ja -liikenteen kehittämisessä.

Tampereella on erinomaisia suunnitelmia ja jo käynnissä tai käynnistymässä olevia isoja investointeja ja kaupunkikehityshankkeita, joilla voidaan erottua myös globaalissa kilpailussa. Kilpailuasetelmia ei kannata heikentää jumittautumalla autokeskusteluun. Suomen johtaviin kaupunkikehitysvisionääreihin kuuluva Juha Kostiainen totesi tamperelaisen ratikkakeskustelun yhteydessä aivan oikein, että joukkoliikenneratkaisussa avainasia on saada myös miehet joukkoliikenteen käyttäjiksi, ja että tamperelainen itseään kunnioittava työssäkäyvä mies ei vaan tunnu käyttävän bussia. Onneksi trendit ovat muuttumassa.

Eurooppa-hengestä, kansainvälisestä osaamisesta ja kokoomuksen puheenjohtajakisasta

Suomessakaan ei ole ollut ylitarjontaa kärkipoliitikoista, joiden erityisvahvuuksiin kuuluu oikeasti kovan luokan kansainvälinen ja Eurooppa/EU-osaaminen. Sellainen osaaminen, johon yhdistyy kyky hahmottaa suomalaista politiikkaa, yhteiskuntaa ja taloutta laajasti osana eurooppalaista viitekehystä, EU-politiikkaa ja kansainvälistä talousjärjestelmää sekä aito positiivinen, ratkaisu- ja yhteistyökykyinen Eurooppa-henki ja -asenne. Kun mukaan otetaan laajat kansainväliset verkostot ja kyky toimia niissä, tunnettuus, kokemus, kansainväliset viestintä- ja vuorovaikutustaidot ja lisämausteena vielä kielitaitokin, kriteerit täyttävien kärkipoliitikkojen nimilista jää oikeastaan missä tahansa pienessä ja nuorehkossa EU-jäsenmaassa todella lyhyeksi.

Talous- ja pakolaiskriisin keskellä Euroopassa ovat viime aikoina puhaltaneet EU-kriittiset ja kansallismieliset tuulet. Brexit on tässä EU-kriittisyyden nousussa oma erityislukunsa ja jännitysnäytelmänsä. On helppo yhtyä Joschka Fischerin hiljattain esittämään arvioon, että kaikista EU-kriiseistä vakavin on juuri kansallismielisyyden nousu. EU-kriittiset ja kansallismieliset tuulahdukset tuntuvat myös talous- ja rakennemuutoshaasteiden keskellä kamppailevassa Suomessa, vaikka ”perusrakentavalla” EU-linjalla onkin pysytty ja ääriliikehdinnältä vältytty. Perusrakentava linja ei kuitenkaan riitä. Päinvastoin, Suomen tulee olla kärkijoukoissa rakentamassa eurooppalaista kilpailukykyä, sisämarkkinoita, vahvempaa euroaluetta, innovaatio-, energia- ja ympäristöpolitiikkaa sekä vahvempia eurooppalaisia kaupunkeja ja alueita ja niiden kautta uutta suomalaista menestystarinaa. Suomella on tämän suhteen pelkästään voitettavaa, eikä oikeastaan edes vaihtoehtoja.

Alexander Stubbista on sanottu, että hän on hyvä ja sopiva ulko- tai ulkomaankauppaministeriksi. Väite on totta, mutta puheenjohtajakisan kontekstissa arvioon kätkeytyy kansainvälisyyttä ja EU-politiikkaa vähätteleviä arvotuksia ja asenteita. Ikään kuin kyse olisi suppeista erityisosaamisalueista, joilla ei ole niin suurta merkitystä muissa kuin suoraan ulkosuhteisiin ja ulkopolitiikkaan liittyvissä tehtävissä. Stubbin vahvuuksille on toki käyttöä edellä mainituissakin tehtävissä, mutta kaikkein tärkeimpiä nuo osaamisalueet ovat pääministerillä, tai siksi tähtäävillä, ja euromaan valtiovarainministerillä.

Stubbin johdolla kokoomus on profiloitunut yhä vahvemmin johtavana EU- ja kansainvälisenä puolueena. Puolueiden kilpailu näissäkin teemoissa on kuitenkin kiristymässä. Kokoomuksen kannattaa pitää kiinni puheenjohtajasta, jolla on eurooppalaisittainkin katsottuna poikkeuksellisen kovan luokan kansainvälisiä vahvuuksia ja osaamista – yhdistettynä pitkällä tähtäimellä Suomen kannalta parhaat mahdolliset lähtökohdat eurooppalaiseen yhteistyöhön ja kumppanien löytämiseen tarjoavalla maltillisella keskustaoikeistolaisella ja arvoliberaalilla linjalla. Etenkin kun tähän lisätään se, että Stubbin johdolla kokoomus on tehnyt hallituksessa tällä hallituskaudella kaiken sen, mikä on ollut tehtävissä, ja että puheenjohtajakisan ja saadun kritiikinkin jälkeen ohjaksissa olisi monta astetta vahvempi puheenjohtaja.