Esittely

Olen Esa Kokkonen, Kokoomuksen tamperelainen kuntavaaliehdokas. Olen käytettävissä Tampereen kaupunginvaltuustoon ja toimimaan yhä avoimemman, vetovoimaisemman ja kansainvälisemmän Tampereen puolesta.  Suomen Itämeri-instituutin johtajana olen ollut vuodesta 1998 lähtien aktiivisesti mukana Tampereen kehittämisessä tiiviissä yhteistyössä Tampereen kaupungin ja sen keskeisimpien sidosryhmien kanssa.

Olen 44-vuotias kansainvälisen yhteistyön osaaja ja tamperelaisen osaamisen ja yhteistyökulttuurin innokas edistäjä ja edustaja, jolla on 19 vuoden johtamiskokemus sekä erittäin laajat tamperelaiset, pirkanmaalaiset, kansalliset ja kansainväliset verkostot. Koulutukseltani olen kansainvälisiin suhteisiin erikoistunut valtiotieteiden maisteri. Olen asunut Tampereella vuodesta 1996 lähtien ja juurtunut tänne viisihenkisen perheeni kanssa. Vuodesta 2006 olen asunut Ikurissa, ja sitä ennen seitsemän vuotta Lintulammella, Lielahden kupeessa, joten Länsi-Tampereen asiat ovat minulle erityisen tuttuja.

Tampereen kaupunkikonsernin osana valtakunnallisesti toimivan säätiömuotoisen Suomen Itämeri-instituutin johtajana olen ollut nostamassa Suomen Itämeri-instituutin Suomen johtavaksi ja yhdeksi koko Itämeren alueen johtavista Itämeren alueen ja eurooppalaisen alueellisen yhteistyön kehittäjäorganisaatioista, jonka toiminnan sisältö perustuu erityisesti Tampereen osaamiseen, sen elinkeinopolitiikan painopisteisiin ja välineisiin sekä kaupunkiseudun ja Pirkanmaan toimijoiden kansainväliseen ja kansalliseen verkostoitumiseen. Tätä taustaa vasten Tampereen, sen elinkeino- ja innovaatiopolitiikan, keskeisten kansallisten ja kansainvälisten sidosryhmien, paikallisen, alueellisen ja kansallisen päätöksenteon sekä kehittäjäverkostojen ja elinkeinoelämän tuntemukseni on erittäin vahvaa.

Olen ollut ideoimassa, valmistelemassa ja johtamassa yli sataa kansainvälistä yhteistyöhanketta, joissa suurimmassa osassa Tampereen kaupunkiseudulla ja sen elinkeinoelämän toimijoilla on ollut keskeinen rooli. Pelkästään vuosina 2013-2017 olen ollut Suomen Itämeri-instituutin hankkeiden ja tapahtumien kautta kehittämässä Tampereen kaupunkiseudulla mm. bio- ja kiertotalouden innovaatioalustoja ja alan yritysten kansainvälistymistä, älykäs kaupunki –aiheisia startupeja, teollisuuden uudistamista ja teollisia innovaatioita, terveys-, bio- ja hyvinvointialojen Venäjä-yhteistyötä ja -vientiä, Itämeren alueen lentoyhteyksiä, kaupunkien sähköisen osallistumisen välineitä ja kulttuurivientiä.

Harrastukseni liittyvät musiikkiin ja urheiluun. Olen rockmusiikin suurkuluttaja ja innokas harrastelijakitaristi. Olen pelannut koripalloa eri sarjoissa pikkupojasta lähtien, parhaillaan rennolla otteella Tampereen mainiossa Korttelikorisliigassa, Dunkin’ Spartans –nimisessä joukkueessa. Hiihto, niin murtomaahiihto kuin laskettelukin, on toinen tärkeä liikuntaharrastukseni. Edistän Tampereella kansainvälistymistä ja Eurooppa-henkeä Eurooppalainen Tampere ry:ssä. Olen myös mukana Rotary-toiminnassa, Tampereen Kalevan Rotary-klubin jäsenenä.

2 thoughts on “Esittely

  1. Some genuinely prize content on this internet site, bookmarked. adakkddgedgd

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s