STT 4.4.2023 klo 15.48: ”Suomi on puolustusliitto Naton jäsen. Ulkoministeri Haavisto on juuri tallettanut Suomen liittymisasiakirjan Brysselissä. Suomesta tuli Naton 31. jäsenmaa.” Tuota on syytä pysähtyä miettimään, makustelemaan ja juhlistamaan kunnolla, vaikka historiallisen päivän juhlatunnelmaa varjostaakin Venäjän yhä jatkuva brutaali ja raukkamainen hyökkäyssota Ukrainassa ja se, että Ruotsin jäsenyys jäi vielä Turkin ja Unkarin pelinappulaksi. Kunnon juhlat pidetään vasta, kun Venäjän tappio hyökkäyssodassaan on lopullinen, ja myös Ruotsi on Naton jäsen. Suomen ensimmäinen tehtävä – Ruotsin Nato-jäsenyyden edistämisen ja varmistamisen lisäksi – ja ykkösprioriteetti Naton jäsenenäkin on jatkaa Ukrainan tukemista kaikin mahdollisin keinoin. Se, miten siinä Euroopassa onnistutaan, määrittelee keskeisellä tavalla Suomen Nato-ajan toimintaympäristöä.

Isot rispektit ja kiitos Suomen valtiojohdolle, joka reagoi ripeästi muuttuneeseen turvallisuustilanteeseen – kansalaisten ilmoitettua viime vuoden alussa selvästi, että Suomen paikka on Natossa – ja hoiti hakemusprosessin taitavasti ja yhtenäisenä. Jäsenyys saatiin ennätysajassa. Nato-optiolinjan epäselvyyttä ja sen perustelujen vaikeaselkoisuutta kritisoimaan tottuneen ja Nato-jäsenyyttä koko aikuisikänsä kannattaneen kirjoittajankin on syytä myöntää, että Natio-optio myös toimi. Yhtä lailla on sallittua todeta ja jälkiviisastella, että Suomen optiolinja oli järisyttävän riskialtis – Venäjä pääsi jo Kiovan porteille – ja että palovakuutus otettiin vasta lähes vihonviimeisessä pakkoraossa, joka toi mukanaan myös isolta osin yllätyksenä tulleen Turkin ja Unkarin pelinappulaksi joutumisen.

Samoin on sallittua muistuttaa, että Suomella olisi ollut kaikki mahdollisuudet ja vuosikausia aikaa edetä jäsenyysasiassa hyvän sään aikanakin, osana laajempaa eurooppalaisen turvallisuusarkkitehtuurin vahvistamisen tietä – ja täysin niillä samoilla perusteilla kuin nytkin kansallisen turvallisuuden ja puolustuksen vahvistamiseksi, Suomen Nato-jäsenyyden ja puolustuskyvykkyytemme koko Euroopan turvallisuudelle ja Natolle tuoman lisäarvon takia sekä Itämeren alueen vakauden vahvistamiseksi.

1990-luvun alun suuret kansainväliset murrokset – Neuvostoliiton hajoaminen, kylmän sodan päättyminen, Saksan yhdistyminen, Baltian maiden itsenäistyminen, Euroopan yhdentyminen ja Suomen EU-jäsenyys vuonna 1995 – loivat pohjan, jolla Suomi on edennyt ja kehittynyt vakuuttavasti osana Eurooppaa, osana länttä. Krimin valloitus 2014 ja lopulta Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan ravistelivat rajusti Suomen turvallisuuspoliittista asemaa ja sen näkymiä. Se, että tänään 4.4.2023 Suomi on Naton jäsen, on pitkästä ja hankalasta tasapainottelun ja jarruttelun ajanjaksosta huolimatta itsestään selvää ja luonnollista jatkumoa 1990-alun murrosten Suomelle avaamalle tielle. Se on suurin mahdollinen suomalaisten turvallisuuden tunnetta lisäävä tapahtuma.

Onnea Suomi, kiitos hakemusprosessista eri tasoilla vastanneet ihmiset ja ennen kaikkea, kiitos Ukraina, Slava Ukraini! Ilman Ukrainan urheaa puolustustaistelua emme olisi nyt Naton jäsen. Tänään paras tapa juhlistaa ja onnitella Suomea Nato-jäsenyydestä on lahjoittaa rahaa Ukrainalle – armeijalle, humanitaariseen apuun, ukrainaisille sotapakolaisille.