Pakolaiskriisistä, suvaitsevaisuuden paradoksista ja politiikasta

Karl Popperin vuonna 1945 määrittelemä suvaitsevaisuuden paradoksi on noussut ajankohtaiseksi pakolaiskeskustelun yhteydessä. Paradoksin mukaan rajaton suvaitsevaisuus johtaa lopulta kaiken suvaitsevaisuuden katoamiseen. Kuinka paljon suvaitsemattomuutta pitää suvaita?

Paradoksiin liittyen suomalaisessa pakolaiskeskustelussa on korostettu ääripäitä ja vuoropuhelun tarvetta. On selvää, että tarvitaan paljon enemmän vuoropuhelua ja kriisiin ja uuteen tilanteeseen liittyvien pelkojen ja haasteiden avointa käsittelyä, mutta suvaitsevaisuudella on Popperin paradoksin mukaisesti myös rajansa, ja sen ylittymiseen riittävät paljon pienemmätkin asiat, puheet ja teot kuin rasistiset rikokset tai kovan luokan vihapuheet.

Ylivoimainen enemmistö suomalaisista on pakolaiskriisin suhteen yleishumaanilla ja suvaitsevaisella linjalla. Erilainen vapaa- ja omaehtoinen auttamistoiminta saa koko ajan uusia muotoja, ja suuri joukko kuntia on reagoinut kriisiin esimerkillisesti ja ripeästi, kotikaupunkini Tampere kärkijoukoissa. Silloin, kun eletään näin uudenlaisessa tilanteessa, joka nostaa esille myös runsaasti näkyvyyttä saavia, pahimmillaan jopa rikollisia lieveilmiöitä, on ääripääleimaa pelkäämätön suvaitsevaisuuden ja avoimen yhteiskunnan perusarvojen ponnekas ja näkyvä puolustaminen arvokasta kansalaistoimintaa ja -aktiivisuutta.

Sellaiselle poliittiselle toiminnalle, jonka kärkiteemoihin kuuluu kriittisyys esimerkiksi maahanmuuttoa, monikulttuurisuutta ja kehitysapua kohtaan, ja jonka puitteissa ehdotetaan jopa karujen parakkikylien rakentamista pakolaisille Ruotsin vastaiselle rajalle, ja järjestetään matkoja rajat kiinni -mielenosoituksiin, pakolaiskriisi tietää poliittisesti haastavia aikoja. Sellainen Suomi, jota em. toiminnalla ja ehdotuksilla pyritään rakentamaan, ei ole mahdollinen – ei tämän päivän tilanteessa, tulevaisuudessa, eikä ole ollut koskaan aiemminkaan. Pakolaiskriisi muistuttaa meitä myös tästä. Menneen ajan osalta rajat kiinni -vaatimukset ja ihmismuurit pakottavat myös muistuttamaan niistä sadoistatuhansista suomalaisista, jotka lähtivät paremman elämän toivossa Ruotsiin 60-70-luvuilla.

Suomen toiminta EU:n pakolaiskiintiöäänestyksessä oireili tilanteen Suomi-spesifeistä poliittisista haasteista Eurooppa-politiikan tasolla: poliittinen tasapainoilu erityisten kansallisten tiukan linjan lupausten ja vaatimusten ja aktiivisen yhteisten eurooppalaisten ratkaisujen hakemisen välillä on vaikea tehtävä. Kuten pääministeri Sipilä totesi, kyse on Suomen taloustilannetta isommasta haasteesta. Se vaatii joka tapauksessa merkittäviä satsauksia ja poliittista tahtoa ja yksimielisyyttä, sekä akuutisti että pitkällä tähtäimellä, ja kykyä rakentaa yhteisiä eurooppalaisia ratkaisuja.

Ongelmalähtöisen keskustelun lomasta esiin ovat nousseet avaukset tilanteen positiivisista mahdollisuuksista myös talousnäkökulmasta, kuten Jaakko Kianderin arvio maahanmuuton tuomasta suuresta taloudellisesta potentiaalista. Ruotsin Tekes, Vinnova, taas on reagoinut kriisiin myös innovaatiopolitiikan keinoin.

Mainokset

1 thought on “Pakolaiskriisistä, suvaitsevaisuuden paradoksista ja politiikasta

  1. Hyvä artikkeli Eski – kaikista haasteista huolimatta näen, että Suomen pakoilaistilanteessa on nähtävissä myös paljon positiivisia asioita, aitoja kasvun ja hyvinvoinnin parantamisen mahdollisuuksia tälle nollakasvun & harmaahapsien maalle.

    Nähdään Turussa ensi kuussa. Tu mitkä bileet tulossa. s

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s