Politiikanteon ja -puhetavan tyylin on pakko muuttua, jos Suomi aikoo pärjätä edes työperäisen maahanmuuton edistämisessä. Sisäisiin, poliittisiin, byrokraattisiin tai asenneilmapiiristä johtuviin jarruihin ei ole varaa. Tampereellakin kasvu on jatkossa maahanmuuton varassa. On tehtävä yhä lujemmin töitä sen eteen, että tänne on helppo tulla ja kotoutua.

Maahanmuutto, rasismi ja äärioikeisto ovat puhuttaneet ja kuohuttaneet viime päivinä. Harvinaisen hyvästä syystä. Kansallismielinen populismi ja äärioikeisto lähtivät Euroopassa uuteen poliittiseen nousuun 2010-luvun alussa. Suomi ja perussuomalaiset jytkyineen olivat eurooppalaisen kansallismielisen populismin uudessa nousussa ihan kärkijoukoissa. Meni muutama vuosi ja tämä poliittinen suuntaus sai tähänastiset onnettomat huipennuksensa brexitin ja Trumpin muodossa. Puola ja varsinkin Unkari ovat ajautuneet niin syvälle kansallismielisen oikeistopopulismin kurimukseen, että se on jo merkittävä ongelma ja uhka koko EU:lle.

Maahanmuuttokriittisyys on näiden poliittisten suuntausten keskeinen teema, ja maahanmuuttoon liittyvien pelkojen lietsonta ja jopa avoin tai heikosti piiloteltu rasismi keskeinen käyttövoima. Jo vuosia on totuttu siihen, että Suomessakin yhden suurimman eduskuntapuolueen kärkipoliitikkojen, äärilaidan kannattajista puhumattakaan, poliittiseen pääteemaansa liittyvät rajutkin kannanotot ja pelottelut ovat näkyvä osa jokapäiväistä julkista ja poliittista keskustelua. Niissä on jo vuosikausia viljelty äärioikeistolaisia käsitteitä kuten väestönvaihto ja käytetty etnisen tai kansallisen alkuperän tai uskonnon perusteella loukkaavaa tai syrjivää kieltä maahanmuuttajista ja maahanmuuttoon liittyvistä ongelmista puhuttaessa. On myös syyllistytty ja tuomittu useaan otteeseen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Ja kaiken vaaralliseksi huipuksi, vielä näin 2000-luvulla tai ylipäätään koskaan ja missään, natsisminkin kanssa flirttailua on nähty. Kuvaavaa, surkuhupaisaa ja populismin pelikirjan mukaista hämmentämistä on, että populistien ja äärioikeiston yksi keskeinen viesti ja huolenaihe kaiken tämän revittelyn keskellä ja yltyessä on ollut se, että mitään ei saa enää sanoa ja sananvapaus on uhattuna.

En muista edes omilta 80-luvun takapajuisen Suomen lapsuus- ja nuoruusvuosilta mitään edes lähellekään vastaavaa poliittista kielenkäyttöä. No, kaikki ei toki ollut paremmin ennen tässäkään asiassa, eikä 90-luvun alun Kummelin Pääministerin maahanmuuttosketsi menisi enää läpi. Ei siinäkään sentään natsismilla vitsailtu. Nykylapsille ja -nuorille kansallismielisen populismin politiikanteon tyylistä on tullut valitettavasti vakiintunut ja näkyvä osa sitä, miltä politiikasta puhuminen kuulostaa ja näyttää. Viime vuosina äänestysikään tulleet nuoret eivät ole muuta nähneetkään kuin tämän elementin sisältävän ja joskus jopa sitä hallitsevan politiikanteon tavan ja tyylin. Sosiaalisen median ollessa keskeinen poliittisen keskustelun ja viestinnän foorumi, uuden normaalin näkyvyys ja sen tuomat ongelmat korostuvat.

Tähän politiikan uuteen normaaliin ja kansallismielisen populismin politiikkaan tuoneeseen puhetapaan ja tyyliin on jo valitettavasti ehditty turtua ja tottua. Overtonin ikkuna on sepposen selällään, ja maalitolppia siirrelty jo yli kentän sivurajojen. Tapaus Junnila oli kuitenkin kaikessa surullisuudessaan myös merkki siitä, että edes joku raja on tullut vastaan. Kansalaisyhteiskunta ja media näyttivät voimansa ja sen, missä raja ainakin kulkee. Natsismiviittausten ja -flirttailun ei-hyväksymisen kohdalla raja ja rima ovat toki alimmalla mahdollisella tasolla ja maalitolpat edelleen kaukana toisistaan. Niiden siirtyminen saatiin kuitenkin ainakin hetkeksi pysäytettyä. Perussuomalaiset ministerit sanoutuivat välittömästi irti aiemmista väestönvaihtopuheistaan, ja somefeedejä tyhjenneltiin. Se ei toki riitä vielä kirvoittamaan riemunkiljahduksia tai helpotuksen huokaisuja. On aina heikko lähtökohtatilanne, kun aikuisen ihmisen poliittisen uran pitkään toisteltuja pääviestejä ja arvoja joudutaan selittelemään parhain päin tai toisin heti tuoreeltaan tai muutama vuosi jälkikäteenkin. Vitsiselitys on aina kaikkein pahin. Kuitenkin edes pieni merkki ja askel poispäin syrjivän ja rasistisen politiikan puhetavan hyväksyttävyydestä, siihen turtumisesta ja tottumisesta on nyt kenties nähty.

Populististen puolueiden kanssa toimimisen ja niiden perinteisille puolueille tuoman haasteen kanssa on kipuiltu joka puolella Eurooppaa. Onko parempi pitää puolueet oppositiossa kaikissa olosuhteissa vai päästää ne kannatuksen noustessa hallitusvastuuseen, ja koittaa sitä kautta hillitä kannatuksen kasvua? Suomessa perussuomalaiset saivat tämän kevään eduskuntavaaleissa 20 prosentin kannatuksen. Se on paljon ja kertoo tietenkin paljon myös kannatuksen taustalla olevista todellisista yhteiskunnallisista ongelmista. Vaalitulos on aina oikea. Se on otettava vakavasti. Hallitusvastuu ja valta tarkoittaa kuitenkin myös konkreettisia poliittisia tekoja ja muutoksia, ei enää pelkkää retoriikkaa ja revittelyä.

Perussuomalaisten kannatus eduskuntavaaleissa oli kuitenkin ’vain’ 20 %, kun muistaa, että puolue on aika lailla tai täysin omilla linjoillaan monissa tämän hetken keskeisimmissä yhteiskunnallisissa, taloudellisissa, ekologisissa ja Suomen kansainvälisen aseman ja maineen kannalta olennaisissa kysymyksissä, haasteissa, mahdollisuuksissa ja arvokysymyksissä (maahanmuutosta ilmastomuutokseen ja EU:n tulevaisuudesta kestävään kehitykseen), ja vähintään vaarallisella tavalla koettelee politiikanteon ja -puheen tyylillään avoimen ja suvaitsevaisen yhteiskunnan perusarvoja ja -pilareita: ihmisarvon ja ihmisoikeuksien kunnioittamista, tasa-arvoa ja oikeusvaltiota. Moninkertainen määrä äänestäjistä on näiden osalta aika lailla tai täysin eri linjoilla.

Väestönvaihtopuheita ja aihetunnisteiden viljelyä on nyt selitelty parhain päivän väestötilastoilla ja -trendeillä. Äärioikeistolaista salaliittotermiä ei pitäisi tietenkään edes alkaa normalisoida keskusteluaiheeksi tilastoperusteillakaan siihen vastaten, mutta en malta olla viittaamatta tilastoihinkin ja käyttämällä esimerkkinä myös kotikaupunkiani Tamperetta.

Ulkomailla syntyneiden osuus väestöstä on Suomessa Euroopan matalimpia ja selvästi pienempi kuin muissa läntisissä verrokkimaissa. Paheneva työvoimapula ja alhainen syntyvyys ovat tosiasioita. Suomen ulkomaalaistaustainen väestö keskittyy vahvasti pääkaupunkiseudulle. Noin puolet Suomen ulkomaalaistaustaisista asuu siellä. Koko maassa ulkomaalaistaustaisten osuus väestöstä on 9,1 %. Maan kakkoskeskuksessa ja kansainvälisen teollisuuden, tutkimuksen ja kulttuurin keskittymässä Tampereellakin ulkomaalaistaustaisten osuus osuu aika tarkallaan vain juuri tuohon koko maan keskiarvoon. Se on karkeasti noin puolet vähemmän kuin esimerkiksi vaikka Tampereen norjalaisissa ja tanskalaisissa verrokkikaupungeissa. 80 %:ssa Suomen kunnista ulkomaalaistaustaisten osuus on hyvin pieni. Perussuomalaisten kannatus kasvoi erityisesti maakunnissa. Helsingissä puolueen kannatus oli vain 11 % (viidenneksi suurin).

Tampere elää historiallista, pitkää ja kiihtyvää kasvuvaihetta. Tampereen kasvu oli hyvin pitkään vahvasti kotimaavetoista. Sen rajat ovat nyt tulossa vastaan, ja ilman maahanmuuttoa Tampereen kasvu tulisi pysähtymään. Tampereen tarina on kasvutarina ja nousu teollisuuskaupunkina myös menestystarina kansainvälisyydestä. Maahanmuuttajilla oli keskeinen rooli teollistumisen ensiaskeleissa ja nousussa Tampereella. Tämän päivän ja tulevaisuuden kansainvälisenä osaamis- ja innovaatiokeskittymä Tampere on hyvä esimerkki vahvasta eurooppalaisesta kaupungista, jonka on menestyäkseen oltava koko ajan parhaalla mahdollisella tavalla kytköksissä ja vuorovaikutuksessa kansainvälisiin verkostoihin ja arvoketjuihin. Ihmisten ja työvoiman liikkuvuus on sen osalta keskeinen, jopa ratkaiseva tekijä.

Kasvun on oltava kaikin tavoin kestävää, mutta sen logiikka on sisäänrakennettu osa Tampereen kaltaisen osaamiskeskittymän tarinaa, strategiaa ja DNA:ta. Tampereella on oltu syystäkin ylpeitä kaupungin kasvusta ja menestyksestä. Tästä eteenpäin tuo kasvu on vahvemmin kuin koskaan maahanmuuton varassa. Merkit näyttävät lupaavilta. Tampereen viime vuoden lähes 5000 hengen väestönkasvusta 48 % johtui maahanmuutosta. Tämän vuoden alkupuoliskolla maahanmuuton suhteellinen osuus on edelleen kasvanut, ollen noin 63 %. Tästä kehityksestä on syytä pitää kiinni, eikä mihinkään sisäisiin, poliittisiin, byrokraattisiin tai asenneilmapiiristä johtuviin jarruihin ole varaa. Olemme edelleen haastavassa asemassa työvoiman ja osaajien houkuttelussa jo pelkän sijainnin, kielen ja ilmaston takia.

Maahanmuuttoa tarvitaan ihan mistä vaan osaajia eri aloille ja eri tasoisiin tehtäviin on tarjolla. Meidän on tehtävä yhä lujemmin töitä sen eteen, että tänne on helppo tulla ja kotoutua. Tampereen kaltaisella suurella kaupungilla on parhaat edellytykset ja lähtökohdat olla Suomessa edelläkävijä ja tiennäyttäjä kotouttamisessa, suvaitsevaisen ilmapiirin luomisessa ja myös humanitaariseen maahanmuuttoon liittyvän vastuun kantamisessa. Totta kai voi olla vapaasti myös sitä mieltä ja ajaa sellaista politiikkaa, että kasvua ja maahanmuuttoa tulisi hillitä, kääntyä enemmän sisäänpäin. Tampereen kasvutarinassa ja tulevaisuuden kilpailukyvyn kannalta se tarkoittaisi radikaalia muutosta.

Kukaan ei kiistä sitä, että nopeasti kasvava maahanmuutto voi tuoda mukanaan myös ongelmia, ja niistä on merkkejä jo Suomessakin alueilla, joissa ulkomaalaistaustaisten osuus on hyvin suuri. Jos maahanmuuttopolitiikan ja sitä koskevan keskustelun lähtökohta ja hallitseva teema on maahanmuuton ongelmat ja puhutaan kulttuurisesta etäisyydestä tai tietyn taustan omaavien sopimattomuudesta suomalaisiin arvoihin ja yhteiskuntaan, ollaan kuitenkin hyvin vaarallisella tiellä. Maahanmuuttajien jakaminen hyviin ja huonoihin edistää segregaatiota ja kasvavaan maahanmuuttoon liittyviä ongelmia. Tulijoiden uskonnolla tai etnisellä taustalla ei voi olla mitään merkitystä läntisessä avoimessa demokratiassa.

Siirtolaisuutta ja pakolaisuutta on ollut aina. Ilmastonmuutos tulee vain lisäämään niitä. Suomalaiset ovat itse lähteneet innolla merten taakse paremman elämän ja toimeentulon toivossa. Perussuomalaisten maahanmuuttoon liittyvien pelottelupuheiden tärkeimmässä esimerkkimaassa Ruotsissa suomalaiset ovat suurin ulkomaalaistaustaisten ryhmä. Juuri nyt maahanmuuton lisääminen on Suomelle avainkysymyksiä ja mahdollisuuksia taloudellisestikin. Elinkeinoelämän viesti asiassa on selvä, voimakas ja yhtenäinen: ”Suomi tarvitsee ulkomaista työvoimaa, koska vuoteen 2030 mennessä työikäisiä on noin 130 000 vähemmän. Meidän on aktiivisesti edistettävä työperäistä maahanmuuttoa.”

Politiikanteon tyylillä ja puhetavoilla on suuri merkitys siinä, miten Suomi onnistuu maahanmuuton houkuttelussa ja myös siihen liittyvien haasteiden ratkaisemisessa. Poliittisten päättäjien osalta rima on niiden suhteen erityisen korkealla, ja lähtökohta se, että ainakaan ne eivät olisi esteenä Suomeen pelkästä taloudellisesta näkökulmasta tarvittavan maahanmuuton edistämisessä, Suomelle kuuluvan vastuun mukaisessa eurooppalaisen ja globaalin solidaarisuuden ja yhteistyön vahvistamisessa sekä diskriminaation ja rasismin torjumisessa.